sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Elämäni ensimmäiset näyttelyt – tästä se alkaa

Veistos- ja maalausnäyttely Mauno ja Arto Mattila

Ensimmäinen näyttelyni oli Rovaniemen kirjastossa yhdessä isäni kuvanveistäjä Mauno Mattilan kanssa 14–19. lokakuuta vuonna 1969. LAPIN KANSA kirjoitti siitä 15.9.1969:

"Arto Mattila on valinnut aiheekseen värien käytön ja nuoresta iästään huolimatta hänkin on saanut jo Nuoren Voiman Liiton I palkinnon. Hänen öljytyönsä muotokuva-aiheiden ohella käsittävät myös asetelma-aiheita ja edelleen hänen grafiikkaryhmänsä, joissa on kivipiirroksia ja kuivaneulatöitä osoittavat vakavaa pyrkimystä taiteen itsenäiseen toteuttamiseen. Öljytöissä semminkin värien herkkä ja samalla rikas käyttö lupaa tulevaisuutta tälle nuorelle maalarille."

HYVINKÄÄN UUTISET kirjoitti 12.10.1969: "Lokakuun 14. päivänä avaa hyvinkääläiset Mauno Mattila yhdessä poikansa kanssa taidenäyttelyn Rovaniemen kirjastotalolla. Arto Mattila, hänen poikansa, on vasta 21-vuotias, mutta osoittaa etteivät omenat putoa kauas puusta. Hänet on palkittu monissa Nuoren Voiman Liiton kilpailuissa, mm viimeksi ensi palkinnolla. Hänen alansa on maalaus, jossa hän etsii tietään niin abstraktissa kuin naturalistisessa ilmaisussa. Hänen grafiikkansa herättää myös huomiota."

Vuonna 1969 Hyvinkään taidekoulun yhteisnäyttelyssä oli töitäni. Samana vuonna minulla oli yhteisnäyttely Strindbergin galleriassa isäni kanssa. KAUPPALEHTI 12.12.1969 kirjoitti siitä mm: "Figuratiivisessa mustavalkoisessa grafiikassa on miellyttävää otteen ja sävyjen tuoreutta." HYVINKÄÄN SANOMAT 12.12.1969 kirjoitti: "Mauno ja hänen poikansa Arto Mattila avasivat viime perjantaina yhteisen näyttelyn pääkaupungissa Strindbergin taidesalongissa. Arto Mattilan pienissä kuivaneulatöissä on jo kohtalaista piirtämisen hallintaa ja aiheiden pelkistämistä oikeassa suhteessa oleelliseen. Varsinkin kahta hyönteistä esittävät 'ystävykset' ja pari kukka-aihetta ovat onnistuneita. Ikkunasta nähty 'Naapuri' lito on aiheessaan perinteinen, mutta hyvin tehty. Värillisistä monotypioista jää parhaimpina mieleen 'Varis', ja 'Iso ja pieni varis', sekä hentoinen liikettä kuvaava 'Lintunen'. Nämä kaikki mainitut monotypiat muistuttavat suuresti joitakin herkkiä japanilaisia maalauksia. Tämä ei ole kielteistä, vaan päinvastoin myönteistä, että osaa käyttää väriä herkästi ja yhdistää niitä niin ettei synny raskaita lintuja. Arto Mattila nuoresta iästään huolimatta on saanut kokoon tasapainoisen näyttelyn. Mustavalkoinen tukee värillisiä töitä ja näin ne yhdessä muodostavat kuvan nuoresta tekijästä. Lupauksia herättäviä ovat hänen työnsä."

1970 töitäni oli Kotkan teatteritalolla ja Taidetapahtuma Artissa Hyvinkäällä Pilventiellä sekä Strindbergin galleriassa Mauno Mattilan kanssa.

1970-luvulla minulla oli lukuisia näyttelyitä eri puolilla, mm Hyvinkäällä ja Hotelli Tornissa sekä yhteisiä näyttelyitä isäni Mauno Mattilan, enoni Tapio Hailin, taiteilijakavereideni Bo Melanderin ja Keijo Falkin kanssa.

Hotelli Tornin näyttelystä Hyvinkään sanomat mainitsi mm, että "Kainuun maisema on vaikuttava, luminen kuusikko puhuttelee".

Taustalla Kesäyön unelma öljyvärityö ja maisemia hotelli Tornissa v. 1973

Lehtileikkeitä näyttelyistä 1970-luvulla


Arto toivottaa oikein hyvää jatkoa

Katso myös kotisivujani: www.artorbmattila.fi ja www.artorbmattila1.fi sekä www.picasaweb.google.fi/mattilaarto