maanantai 12. joulukuuta 2016

Muistelua matkoista Venäjälle kauan sitten


Taidekoulu aikoina kävin Leningradissa, nykyisessä Pietarissa. Ensin Hyvinkään taidekoulun ja sitten Vapaan taidekoulun kanssa. Menimme linja-autolla. Menomatkalla näkyi oikein rähjäisiä taloja. Katsoin, että niistä saisi hyviä maalauksia. Kävimme menomatkalla Repinossa. Siellä oli Ilja Repinin maalauksia. Sieltä jatkettiin Viipuriin ja siitä Leningradiin. Kävimme Eremitaasissa ja venäläisen taiteen museossa. Ne olivat vaikuttavia paikkoja. Ihmettelimme sitä, miten paljon siellä oli esim. Picassoa ja muita mestareita. Eremitaasi on niin iso paikka, että kerralla ei jaksa katsoa läheskään kaikkea.

Vanhempani menivät käymään omalla autolla Venäjän puolella, silloin kun sinne pääsi. He kävivät katsomassa äidin vanhaa kotiseutua Viipurin lähellä erään toisen pariskunnan kanssa. Sinne ei olisi saanut mennä. Isä jäi toisen miehen kanssa tien varteen keittämään kahvia. Kun miliisit ajoivat ohi, isä heilutti kahvipannua ja miliisit ajoivat ohi. Äiti kävi naisen kanssa katsomassa kotipaikkaansa sillä aikaa. Kahvitauko vähän venähti.

He jatkoivat siitä Leningradiin. Vartburgilla he sinne menivät. Isä otti kuvan siitä kun ihmisiä on auton ympärillä ihmettelemässä hienoa autoa. He luulivat, että se on amerikkalainen auto. Isä oli hämmästynyt, sillä se on itä-Saksalainen auto.

Alla on kuva stereoskoopista. Isä toi sen tuliaisena Leningradissa. Siinä on pahvisia kortteja joissa on kiinni diakuvia. Hienoja kuvia, esim venäläisen taiteen museon kuva. Osa kuvista ei enää toimi. Laite on noin 50 v. vanha. Ajan hammas syönyt.


Arto

lauantai 19. marraskuuta 2016

Esittely juttu

Seuraava juttu on minua koskeva esittely.

Arto Mattila on Hyvinkäältä kotoisin oleva taiteilija. Hän asuu Riihimäellä. Hän kuuluu Hyvinkään taiteilijaseuraan ja Riihimäen kuvataiteilijoihin sekä KuuArtiin (Keski-Uudenmaan taiteilijaseura). Hän on käynyt Hyvinkään taidekoulun ja Vapaan taidekoulun Helsingissä. Hänen suvussaan on taiteilijoita, Hyvinkäällä. Hänen isänsä Mauno Mattila on tunnettu taiteilija, kuvanveistäjä. Hänen enonsa Tapio Haili oli taidemaalari ja graafikko. He myös opettivat Artolle taitoja. Arto on pitänyt näyttelyitä eri puolilla Suomea nuoresta lähtien. Nuorena hän teki öljyväritöitä ja grafiikkaa mutta mykyään pääasiassa stucco-lustro maalauksia sekä valokuvateoksia.

Arto opetteli stucco-lustro tekniikan 1969 Yrjö Randelinin järjestämällä kurssilla. Sen lajin taitajia on Suomessa vähän. Syy on tekniikan haastellisuus, mutta lopputulos on palkitseva, koska värit ovat loistavan kirkkaat. Stucco-lustro töitä tehtiin paljon renessanssiajalla. Vanhin suomalainen stucco-lustro löytyy Turun linnan portinvartijan kamarista, 1500-luvulla maalattu.

Artoa innoittaa luonto ja värit. Hänen maalauksissaan ja valokuvateoksissaan kuvataan suomalaista luontoa ja kaikkea mikä näyttää taiteilijan silmissä hyvältä.

Karhussa on tehty tausta stucco-lustro tekniikalla. Taulu kuuluu olla vinossa.
Alla on tekemäni leijonat, jotka ovat erillisiä veistoksia. Ne on tehty aaltopahvista ja hesarista, samoin kuin karhukin. Vieressä on valokuvateoksia.



Karhu,
Leijonat ja valokuvateoksia
Arto