sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Arto Mattila on stucco lustro -mies


Aamuposti kirjoitti yllä mainitun otsikon nimisen jutun 13. maaliskuuta 2010.

"Milloin mielestäsi alkaa aikuisuus? -Virallisesti 18-vuotiaana, mutta kun itse muistelen sitä aikaa, olin kaikkea muuta kuin aikuinen.
Lempikarkki? -Joskus ostan Marianneja, mutta pussi kestää pitkään.
Mikä sai sinut aikoinaan innostumaan taiteen tekemisestä? -Se on sukuvika. Isä oli kuvanveistäjä ja eno oli taidemaalari. Varhaisin työni on tallella, savesta tekemäni keramiikkaruusu, jonka tein kuusi ja puoli vuotiaana. 
Opetat myös stucco lustro-tekniikkaa muille. Onko sen oppiminen helppoa vai vaikeaa? -Kuka osaa maalata, oppii myös stucco lustro-tekniikan. Periaatteessa se on vähän kuin vesiväreillä maalaamista.
Miellyttääkö stucco lustro sinua siksi, että tekniikka on ikivanha? -Opin tekniikan 60-luvulla, jolloin sitä ei osannut monikaan. Innoistuin myöhemmin tekniikasta uudelleen, ja olen tehnyt sillä paljon töitä ja opettanut muillekin.  Myös kameralla olen tehnyt valokuvateoksia. Velipoikien kanssa aikoinaan jo aloitimme kuvauksen, kun pullojen keräämisestä sai coca-cola kameran.
Millaisia harrastuksia sinulla on? -Olen Jehovan todistaja, ja se on oma juttunsa. Kiertelen kuvaamassa luontoa, istun ja ihmettelen välillä elämän menoa.
Onko sinulla lempilausahdusta tai mottoa elämässä? -Kyllä se siitä.
Pitääkö se myös paikkansa? -Monesta hankalasta tilanteesta olen selvinnyt. Liikaa ei parane masentua, siitä on vain haittaa.
Millaiset asiat saavat sinut ilahtumaan? -Kun saa hyvän kuvan aikaiseksi, se ilahduttaa. Myös ystävät ilahduttavat.
Mikä on lempivuodenaikasi ja miksi? -Jokainen vuodenaika on hieno. Kun talvi on oikein kylmä ja lunta on paljon, se tuntuu turhan pitkältä.
Mitä asioita haluaisit muuttaa kotikaupungissasi Hyvinkäällä? -Kaupunki saisi ostaa paikallisilta taiteilijoilta hiukan enemmän töitä.
Hyvinkäätä pidetään kuvataidekaupunkina, oletko samaa mieltä? -Onhan täällä paljon taiteilijoita. Heitä pitäisi myös tukea, jotta kuvataidekaupungin maine säilyisi.
Mitä sinulle taiteilijana kuuluu tällä hetkellä? -Minulla on näyttely maalis- ja huhtikuun ajan Hyyppärän kartanossa. Esillä on stucco lustro töitä ja valokuvia. näyttelypaikkana se on hyvä, paitsi että se on viikonloppuisin kiinni.
Onko seuraavien näyttelyiden ajankohta jo selvillä? -Kesäkuussa minulla on yhteisnäyttely Hyvinkäällä Villan Voimalassa Matti metsämaan ja Marja Finerin kanssa. Joulukuussa on näyttely K-galleriassa Riihimäellä."

Nykyään en asu enää Hyvinkäällä vaan Vantaalla. Lehtileike löytyi leikekirjani välistä. Oli mukavaa kun Aamuposti haastatteli minua. Kuvanteko jatkuu edelleen myös täällä Vantaalla. Minulla oli vuonna 2013 näyttely myös mm. Hyyppärän kartanossa ja Riihimäellä kirjastossa ja kahvila Ballerinassa. V. 2014 joulukuussa tulee näyttely Hyyppärän kartanoon.



Vauhdin hurmaa valokuvateos


Kuvat: Arto Mattila
Arto



1 kommentti:

  1. Sands Casino Review - Casinos & Rewards
    Sands Casino is a fully licensed 온카지노 casino, providing the players 제왕 카지노 with a safe and 샌즈카지노 secure way to spend their casino time. Their casino is loaded with games, slots and

    VastaaPoista