torstai 8. elokuuta 2013

ARTON TAIDESIVUT

8.8.2013


STUCCO-LUSTRO

Stukko on seinien koristeluun käytetty materiaali, eräänlainen muotoiltava rappaus, jota valmistetaan kipsistä, kalkista, hiekasta, vedestä sekä väreistä ja erilaisista sideaineista. Stukkokoristeet ovat tyypillisiä reliefejä tai erilaisia ornamentteja. Niitä on käytetty erityisen taitavasti muinaisessa arabien taiteessa. Länsimaissa se oli erityisen suosittua barokin, rokokoon ja uusklassismin aikana.

Stucco-lustro on italiaa ja tarkoittaa suomeksi kiiltorappausta.

1969 menin Yrjö Randeliinin stucco-lustro kurssille. Siellä sain opetuksen stucco-lustro maalaukseen. Sen kurssin jälkeen tein muutaman stucco-maalauksen. Sitten tein taas öljyvärimaalausta, kunnes huomasin käydessäni näyttelyissä, että kukaan ei maalaa stuccoja. Innostuin taas tekemään niitä ja öljyvärityöt jäi vähemmälle. Ja innostusta on riittänyt tähän päivään asti ja loppua ei näy, ideoita riittää.

Stukon teossa on monta työvaihetta. Lopussa lakka saa värit hehkumaan aivan eri tavalla kuin öljyväritöissä, jolloin syntyy hohtava marmorimainen pinta. Olen opettanut stucon tekoa Pohjanmaata myöten ja kotona. Opetan  mielelläni stuccoa vieläkin sopivaa korvausta vastaan.

Minulla on tällä hetkellä näyttely Riihimäen Cafe Ballerinassa elo- syyskuun ajan. Siellä on näytteillä 5 stucco-lustro työtä ja 1 valokuvateos.

Pidän stucco-lustro maalauksesta koska värit hehkuu eri tavalla verrattuna öljyväreihin ja niitä on kiva tehdä.


Kurki jolla on kevättä rinnassa, stucco-lustro.

Arto toivottaa erittäin hyvää jatkoa kaikille.
artorbmattila.fi
kuvia näkyy myös    www.picasaweb.google/mattilaarto



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti